Kotisivu     Ihmiset     Projektit     Kontaktit  
 
» Kotisivu

Koulun päättyessä jokaiselle nuorelle henää kysymys: „Mitä seuraavaksi?“ Sama kysymys henää myös kehitysvammaisilla nuorilla – mutta hänen mahdollisuutensa ovat paljon vähäisemmät kuin toisten ihmisten. Vaikka kehitysvammainen tarvitsee mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen: olla sosiaalisessa kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa, tuntea tarpeellinen ja tehdä kykyjensä mukaista työtä.

 

Tällä hetkellä on kehitysvammaisille nuorille Virossa kaksi mahdollisuutta koulun jälkeen – muuttaa asuntolaan tai jäädä vanhempien luokse. Parenmat mahdollisuudset kokonaisvaltaisempaan elämään nuorella on kyläyhteisössä. Tällääsiia kyliä on Virossa kaksi, mutta tällaisten paikkojen tarve maassamme kasvaa koko ajan.

 

Niin syntyi 18. huhtikuuta, 2008, Tarton Maarja Koulun oppilaiden vanhempien kesken päätös penustaa säätiö „Maarja Päikesekodu“ („Maarja Auringonkoti“). Sen säätion päämääränä on tarjota kehitysvammaisille nuorille oma koti, jossa he voivat opiskella ja elää koko elämänsä ihmisarvoista elämää.

 

On päätetty että paikkoja voidaan tarjota 24 nuorella. Siksi tarvitaan neljä taloa nuorille sekä yksi henkilökunnalle. Nuorten avustajille halutaan luoda mahdollisuus asua Aurinkokodissa. Maarja Aurinkokoti tarjoa ensisyaisesti asumispaikkoja Tarton Maarja koulussa opiskelunsa päättäneille.

 

Uskomme, että jokaisella nuorella on itsessään kyky ja halu suoriutua elämästään itsenäisesti. Aurinkokodissa nuoret voivat kehittää kykyjänsä eteenpäin. Heille annetaan (ammaatti)opetusta ja opetetaan myös ottamaan vastuuta. Kaikki tämä yhdessä antaa tunteen itsenäisestä elämästä. On tärkeää, että myös kehitysvammainen nuori saa ottaa vastuuta ja tuntea itsensä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

 

Tehtävää on viella paljon. Valmiina on suunnitelmat tulevaisuudesta ja myös säätiön ohjesääntö. Maarja Aurinkokoti perustajajäsennet uskovaat, että kiinnostus tällaisen yhteisö hankkeeseen voi olla laajempi yhteiskunnassa. Esimerkkeja löytyy niin Virosta kuin ulkomailta (Pahkla Camphill – kylä ja Maarja Kylä on rakennettu yhteisvoimin). Tämä on mahdollisuus paikallisille yrittäjille sekä yksityis henkilöille lähteä tukemaan Maarja Aurinkokoti hanketta.

 

Tulevan kodiin ensimmäiset asukkaat ovat nyt (2008)15-vuotiaita. Se merkitsee sitä että ensimmäisen talon täytyy olla valmiina kolmen vuoden kuluttua (2011). Siiken menessä tarvitaan tontti, rakennusmateriaalit ja paljon muuta.

 

Olette lämpimästö tervetulleita tukemaan Aurinkokodin hanketta.

 

© SA Maarja Päikesekodu